La 22.04.2023 vuosikokouksessa hyväksyttiin vuoden 2022 toimintakertomus, jonka voitte lukea tästä alapuolella olevasta linkistä.
Herman perustetaan 20.2.22
Askaisten kulttuuriyhdistys Herman ry:n perustamiskokous pidettiin Askaisten Hietarannan kokoustilassa 20.2.2022 ja yhdistyksen rekisteröintipäivä on 22.2. 2022.
Perustajajäseniä on neljä, Rami Koivisto, Helena Kajander, Anu Taivalkoski ja Kaisa Örn, jotka kaikki ovat mukana Askaisten kyläyhdistyksen Askastelaine-lehden ”toimituksessa”. Juuri Askastelaine-lehden palaverissa vuoden 2022 alussa syntyi ajatus uuden kulttuuriyhdistyksen perustamisesta.
Nimi yhdistykselle otettiin Askaisten historiasta, Herman Flemingistä (1619–1673), joka rakennutti Louhisaaren linnan ja Askaisten kirkon 1650-luvulla.
Yhdistyksen toiminta-ajatukseksi kiteytettiin seuraava määritelmä: Askaisten kulttuuriyhdistys Herman ry:n tarkoituksena on järjestää kulttuuritapahtumia, edistää kylän vetovoimaa matkailukohteena sekä ylläpitää ja tuoda esille alueen kulttuuria ja paikallishistoriaa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää kulttuuritapahtumia, kerää ja tuo esille paikallishistoriaa esimerkiksi näyttelyiden, julkaisujen tai luentojen muodossa.
Uuden yhdistyksen perustamisesta Askaisiin – uutisoinnin yhteydessä jokainen esitteli itsensä pienellä luonnehdinnalla: Anu; taiteesta, kulttuurista ja historiasta innostuva humanisti. Helena; graafikko, jota kiinnostaa kaikki vanha, oli se sitten valokuva, tarina tai tavara. Kaisa; vanhoista taloista, perinteistä ja kotikylän matkailusta kiinnostunut askaislainen. Rami; askaislainen yrittäjä, kunnanvaltuutettu ja yhdistysaktiivi.
Aluksi käytännön asioita
Ensimmäisenä kevään Herman otti käyttöön Membook- jäsenrekisterin. Hermanille suunniteltiin tunnus ja logo. Yhdistykselle avattiin oma pankkitili Vakka-Auranmaan Osuuspankissa. Hankittiin Zettle-maksupääte, joka mahdollistaa kortti- ja käteismaksamisen. Hermanille luotiin oma sähköpostiosoite ja omat Facebook-sivut. Otettiin Pohjolan Vastuuvakuutus järjestettäviä tapahtumia varten. Nämä kaikki käytännön asiat toteutti Hermanin nelihenkinen hallitus.
Hermanin kotisivut suunnitteli syksyllä Kirsi Mäkinen Kotisivupisteestä ja kotisivutilan sponsoroi ANC Oy. Sähköinen Procountor-kirjanpito-ohjelma otettiin käyttöön toimintakauden lopulla.