Koko vuosi mennäänkin Jäniksen selässä, onhan 2023 kiinalaisessa kalenterissa Jäniksen vuosi. Vuoden teemanamme on ruoka, joka yhdistää kaikkia ympäri maailman.

Parahin jäsen,

Hermanin ensimmäinen toimintavuosi alkaa olemaan pian täynnä! Uudeksi yhdistykseksi meillä oli kuluneen vuoden aikana monta pienempää ja yksi iso rutistus – Herman-päivät. Monenlaisia perusasioita oli kehityksen alla, jotta saamme toimintamme kunnolla käyntiin ja voimme olla tyytyväisiä kylällä saatuun vastaanottoon. Muista tutustua Hermanin kotisivuihin www.hermanry.fi 

Tälle vuodelle on luvassa parempaa tiedottamista, syvempää yhteistyötä Louhisaaren kanssa, sekä mielenkiintoisia tapahtumia, joita haluamme suunnitella yhdessä paitsi Maskun kunnan, seurakunnan ja Louhisaaren kanssa niin myös teidän jäsenten kanssa ja muiden kylän yhdistysten kanssa.

Alkutalven aikana teemme Hermanin vuosikellon, johon kootaan Hermanin toimintavuosi. Pääpiirteissään niin, että keväällä on pari pienempää tapahtumaa, kesällä Herman-päivät ja syksymmällä pari pienempää tapahtumaa. Näin saamme toimintaamme selkeän rungon ja aikataulun toteutusta varten. Luonnollisesti seuraamme kylän muuta toimintaa ja osallistumme mahdollisuuksien rajoissa. Pidämme alkuvuodesta myös yhdistyksen ensimmäisen vuosikokouksen.

Hermanin vuosi 2022 pähkinäkuoressa

  1. Herman perustettiin 22.2.2022
  2. Teesalonki Hannulassa 17.5. 
  3. Pakan kierros 22.5. 
  4. Osallistuminen Louhisaaren Maalaismarkkinoille 29.5.
  5. Herman-päivät 20.–22.7. Kemppien tupa, Mannerlahti; Keskipiirin koulu ja Louhisaaren kartanolinna
  6. Osallistuminen Maskun päivän markkinoille Maskun Rivieralle yhdessä Askaisten muiden yhdistysten kanssa 
  7. Jäsenilta Pakanpirtillä 25.9.
  8. Osallistuminen Kodin ja Koulun päivän tapahtumarastille Askaisten koululla 1.10. Muuttuva kylämaisema -korttiparit
  9. Teesalonki 12.11., peruttu, ei tarpeeksi osanottajia
  10. Koulumuistelo-tapahtuma koulurakennuksen 70-vuotishistorian kunniaksi 20.11.

Askastelaiset reseptit

Ruokateeman ympärillä pysyttelemme myös kevään ajan, kun etsimme askastelaisia perinnereseptejä. Kokoamme kerätyistä resepteistä vihkosen varainhankintaa varten. Onko sinulla resepti, joka on perheellänne tai suvussa kulkenut resepti, jonka haluaisit jakaa suuremmankin yleisön kanssa? Resepti voi olla ruokaa, jälkiruokaa tai jokin muu herkku, jota ilman esimerkiksi joulu ei ole joulu. 

Lähetä resepti sähköpostilla askasteherman@gmail.com kuvana tai tekstinä sähköpostissa. 

Hyvää alkanutta vuotta ja tervetuloa mukaan toimintaan!

Hermanin hallitus