Tänään käynnistyvässä joukkorahoituskampanjassa päätavoitteena on ennen kaikkea museon kävijämäärän ja lipputulojen kasvattaminen. Kampanja mahdollistaa kuitenkin myös uusien tapahtumien ja tempausten järjestämisen alueella, sekä mahdollisten uusien palveluiden kehittämisen.
Kampanja rakentuu kalmilaisen puutarhan pohjoisosaan, joka on jo pitkään ollut viljelykäytössä alkuperäisten hedelmäpuiden kadottua. Askastelaisuuden hengessä alue on saatu paikalliselta maanomistajalta veloituksetta käyttöön. Jokainen kampanjaan osallistuva saa ihan ikioman neliömetrin Louhisaarta vuodeksi, ja tukijalle myönnetään Louhisaaren ystävän ja Kunnia-Hermanin tittelit.
Kampanjan edetessä alueelle rakennetaan lähes hehtaarin kokoinen puutarha, jonne jokainen tukija on luonnollisesti tervetullut museokäyntinsä ohessa tervehtimään omaa Louhisaaren palaansa. Ensimmäisessä vaiheessa puutarha rakentuu pääosin niittynä, mutta toivottavasti tulevina vuosina alueelle pystytään toteuttamaan sen ansaitsema kartanopuutarha.
Kampanja toteutetaan joukkorahoituspalvelu mesenaatti.me:ssä, ja täysimääräisesti toteutuessaan se on suurin koskaan palvelussa toteutettu tukikampanja.
Pienin 20 euron tukipaketti pitää sisällään yhden pääsylipun museoon ja oman neliön puutarhaa vuodeksi sekä tietysti runsaasti hyvää mieltä. Tukitasot voi kukin valita oman lipputarpeensa ja toiveensa mukaan, ja paketin voi tukija myös lahjoittaa eteenpäin valitsemalleen kohteelle tai henkilölle. Yrityksille on tarjolla erikseen laajemman näkyvyyden ja lippupakettien ratkaisuja, jotka löytyvät palvelusta.
Kampanjamme suojelijana toimii Margaretha Mannerheim, joka on suostunut kunniatehtävään ilomielin. Hän itse ei Louhisaaressa ole koskaan asunut, mutta yhteys suvun juuriin on erittäin vahva. ”Olemme erittäin iloisia siitä tulisieluisuudesta, jolla Askaisissa Louhisaaren turvaamiseen suhtaudutaan, ja suostuin oitis pyyntöön, kun kunniatehtävää minulle tarjottiin.”
‐—————————–‐—————————–‐—————————–‐—————————–‐—————————–
Askaisten Kulttuuriyhdistys Herman ry järjestää kulttuuritapahtumia, edistää kylän vetovoimaa matkailukohteena sekä ylläpitää ja tuo esille alueen kulttuuria ja paikallishistoriaa.
Haastateltavien yhteystiedot:
Lauri Hyttinen, 044 7388 338, lauri.hyttinen@masku.fi
Rami Koivisto, 050 5707 212, rami.koivisto@anc.fi
Kampanjasivu: https://mesenaatti.me/3737/louhisaari-nyt-ja-aina/